We'll always have Paris

5/04/2017







Pääsin viettämään pitkän viikonlopun Pariisissa Lapuan Kankureiden kutsumana, ja vaikka reissusta on kohta jo kaksi viikkoa, niin vieläkin hymyilyttää. Nukuimme asunnon sisälle rakennetussa "mökkikylässä", mikä kuulostaa näin sanottuna aika hassulta, mutta kyseessä on Linda Bergrothin suunnittelema KOTI - Sleepover, joka on rakennettu Latinalaisissa kortteleissa sijaitsevaan Pariisin Suomen Instituuttiin.

Meidän matkaseurueen kaikki kuusi ihmistä mahtuivat kukin majoittumaan omaan puuntuoksuiseen mökkiinsä. Voitte kuvitella, miten pohjoinen eksotiikka aukeaa varsinkin sitä tuntemattomille, kun hipsii sukkasillaan käsittelemättömällä puulattialla, syö aamiaista "mökkinaapureiden" kesken pitkän pirtinpöydän ääressä tai vaihtaa kuulumisia pelkkä aamutakki päällä. Me teimme juuri näin ja ihan paljasjalkalaisillekin tunnelma oli käsinkosketeltava. Instituutissa oli aluksi pelätty mahdollista metelöintiä, ja vieraiden suhtautumista toisiinsa, mutta harmoninen ja harkitun pelkistetty kylä toi mukanaan seesteisen tunnelman, mitä osaksi halusi itsekin sukeltaa. Maailman parantaminen sen sijaan oli sallittua, mitä sitten toki teimme ranskalaiseen tyyliin myöhään valvoen ja viinistä nauttien.

Töiden takia oma koti on ajautunut kaaokseen ja tuntui jollain tapaa eheyttävältä päästä paikkaan, jossa ei ollut mitään ylimääräistä ja jossa jokainen esine ja asia oli harkittu viimeistä piirtoa myöten. Yksi parhaista kokemuksista oli varmasti itse nukkuminen. Kokonainen parisänky pelkästään minulle! Kotona sieltä herää aina vähintään kolme ihmistä, joten mehustelin ajatuksella X-asento jo ennen kuin olimme saaneet ensimmäisen päivän ohjelman käyntiin, ja oli se kyllä sen arvoistakin. Saimme nukkua Lapuan Kankureiden ihanissa pellavalakanoissa ja aamulla pukea päälle heidän pellavaisen kylpytakin ja istua pitkän pöydän ääreen aamiaiselle. Linda Bergroth oli valinnut tilaan myös muun muassa Mattila & Merzin sekä Nikarin puutuotteita, Nathalie L:n keramiikka sekä Kaksikon aka Salla Luhtaselan & Wesley Waltersin puupeilin ja Piippu-pannun.

Kiitos upeasta reissusta mahtaville matkakumppaneilleni Kirsikalle, Minnalle ja Piialle, sekä Anulle, joka suunnittelijana seisoo useiden Lapuan Kankureiden tuotteiden takana. Super super kiitos vielä Jaanalle, jota ilman koko matka ei olisi ollut mahdollinen. 


ps. Pakko mainita, että myös Ranskan Vogue sekä Wallpaper ovat huomioineet aitat, joten mökkeily on nyt kuumempaa kuin koskaan. Aittoja voi vuokrata Airbnb:n kautta vielä toukokuun ajan. Jos Pariisiin ei enää ennätä, niin KOTI saapuu Helsinkiin Valkoiseen Saliin elokussa.


/

I was invited to Paris by finnish linen company Lapuan Kankurit. We spent our long lovely weekend wondering around the Paris and slept in an amazing experience called KOTI Sleepover, conceived and created by designer Linda Bergroth. Koti means home in finnish and the whole finnish institute in Paris was transformed into a cabin village filled with finnish aesthetic and harmony gathered together by designers like Lapuan Kankurit, KaksikkoMattila & MerzinNikari and Nathalie L . Read more about the whole project here or rent a cabin from here.






0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit!

d a d a a. © All rights reserved · Theme by Blog Milk · Blogger